Kisaveikot

kisaveikot1Kisaveikot on kolmesta Metsäveikkojen jäsenestä koostuva kilpailuvartio, joka on kiertänyt partiotaitokilpailuja syksyn 2001 EPP:n piirimestaruuskisoista lähtien. Kaikki Kisaveikkojen jäsenet ovat toki tätäkin ennen kisailleet erilaisilla kokoonpanoilla, mutta Kisaveikot nimi sai siis alkunsa Alajärven   Huipulla tuulee kisoista. Kisaveikkojen jäsenistöön kuuluvat metsäveikot Jussi Björninen, Juuso Lahdenmaa ja Ville Pentti. Erävaelluksen-SM kisoissa Kisaveikkojen joukkueessa kilpaili myös Ilkka Lassila. Ylälaidan kuva on EPP:n talvimestaruuskilpailuista Pässitys 2004. Kuvassa vasemmalta oikealle Jussi, Juuso ja Ville. Viereisessä kuvassa Juuso kevään 2004 Leon Lenkin aloitustehtävää tekemässä.

Vaikka tavoite kisoissa on aina palkintopallilla, niin Kisaveikot on tehnyt sanattoman periaate päätöksen että sinne ei mennä trikoot jalassa. Nykyään SM-kisoissa kärkipään vartiot ovat puoliammatilais-suunnistaja-kirvesmies-biologeja. Kisaveikot kumminkin luottaa menestyksessään vahvoihin vartiovuosina kertyneisiin retkeilytaitoihin. Pienellä preppauksella, tehtäväjaolla ja rennolla meiningillä olemme päässeet aina kunnialliseen tulokseen. Kilpailut otetaan tosissaan, mutta ei kumminkaan veren maku suussa. Kisakokemus, metsäveikkomaiset erätaidot, hyvä vartiohenki ja hyvin hiljalleen parantuvat suunnistustaidot nostavat Kisaveikotkin vielä joskus SM-kisoissa palkintopallille.

Työnjako porukasssa on kehittynyt kisojen varrella. Jussi on tavannut hoitaa ilmoittautumiset, Juuso etsinyt työkalut ja Ville etsinyt netistä tai muualta tehtäväluettelon perusteella ennakkotietoa. Itse kisoissa on aina pyrkimys jakaa hommat niin että kaikki tekee jotain. Mutta pääasiallisesti Ville on hoitanut ensiavut, Jussi ruokarastit ja Juuso rakentelut. Villen osaksi on usein kaatunut ennakkotietojen haaliminen, hän on muun muassa joutunut opettelemaan virkkausta ja Hämeenlinnan historiaa. Lisäksi Villen korkeampi (verrattuna Jussin lääk.korpr.) sotilasarvo lääkintäkersanttina on useimmiten antanut hänelle vetovastuun EA-rastilla. Jussi taas on parhaimmalla ruokahalullaan ominut kaikki ruokaan liittyvät jutut itselleen, trangialla ja nuotiolla on valmistunut niin kevätkääryleet kuin makaroonilaatikotkin. Juuson koulutus rakennusinsinöörinä ja monen vuoden näytöt näppäränä väsäilijänä ovat oikeuttaneet hänet vastaamaan lähes kaikesta rakenteluun liittyvästä, Villelle ja Jussille on jäänyt lähinnä valonnäyttäjän rooli niillä rasteilla..

Keväällä 2003 Kisaveikot sai Tuki ry:n hallinoimasta Reijo Salmen juhlarahastosta tuntuvan avustuksen kisatoimintaansa. Tällä avustuksella hankittiin kisoissa tarpeellisia välineitä, kuten loue, trangian kaasupoltin, karttalaukku, otsalamput, ea-laukku ja useita työkaluja. Tämä antoi kisavartiolle taas uutta potkua jatkaa toimintaansa ja puhtia potkia muitakin mukaan kisailemaan. SUURKIITOKSET TUKI RY:LLE! Välineitä on testattu useissa kisoissa tosi tilanteessa ja ne ovat osoittautuneen loistaviksi!

Kisaveikkojen yhtenä tavoitteena on omalla esimerkillään kilpailutoiminnan yleinen kehittäminen lippukunnassa. Näkymällä kaikissa Metsäveikko-medioissa vahvasti, Kisaveikot pyrkii houkuttelemaan muitakin metsäveikkoja mukaan, niin vanhoja kisaajia kuin uusiakin. Viime vuosina etenkin piirin kisoissa onkin ollut mukavasti Metsäveikko -vartioita, mutta uusia vartioita mahtuu edelleen mukaan.

Saavutuksiamme:

Huipulla Tuulee , EPP:n syysmestaruuskisat Alajärvellä 8.-9.9.01
2. sija, mukana JBj, VPe, sekä Markku Antila
Juuson sairastuttua meinasivat kisat jo jäädä väliin, mutta onneksi Markku lähti todella lyhyellä varoitusajalla ja lainatuilla varusteilla vahvistamaan joukuettamme. Kisat olivat melko perinteiset EPP:n syyskisat, joita vaivasi jälleen kerran osanottajapula.
MV-sanomien juttu kisoista.

Rähmäily , EPP:n syysmestaruuskisat Ylihärmässä 7.-8.9.02
3. sija, mukana JBj, JLa, VPe
Rento kisa, jonka järjestäminen oli todella hieno suoritus pieneltä lippukunnalta! Lisää juttua:
MV-sanomien juttu kisoista.

Karonkka , syys-SM-kilpailut Hämeenlinnassa 5.-6.10.02
33. sija, mukana JBj, JLa, VPe
Ensimmäiset SM-kisamme tällä kokoonpanolla sujuivat kohtalaisesti, vaikkei tavoitteeseen sijoituksessa päästykään. Harmittamaan jäi paha suunnistusmoka, joka vei tavoiteajan pisteet ensimmäisenä päivänä. Positiivista oli EA-rastilta ainoana Harmaan sarjan joukkueena saadut täydet pisteet! Suorituksen arvoa nostaa se tosiasia, että useammassakin muussa joukkueessa oli kisaajina alan ammattilaisia!

Hetkinen… , EPP:n syysmestaruuskisat Seinäjoella 6.-7.9.03
häpeällinen 5. sija, JBj, JLa, VPe
Perinteiset piirin syyskisat kisattiin tällä kertaa Seinäjoen maastoissa. Harmaassa sarjassa oli mukana peräti kuusi vartiota, mikä nosti huomattavasti kisaintoa. Sijoitukseksemme jäi kuitenkin häpeällisesti 5. sija, mikä on Kisaveikkojen historian pohjanoteeraus piirin tasolla.
Positiivista oli punaisen sarjan voitto Metsäveikkojen Fiasko -vartiolle ja Imu -vartion kolmas sija harmaassa sarjassa.

Eräpolku , Erävaelluksen SM-kilpailut Nuuksiossa kisaveikot225.-28.9.03
90. sija, mukana VPe, ILa
Erävaelluksen SM-kisat olivat täysin uusi kokemus molemmille partion jäsenille ja monta asiaa valmistautumisessa tulisikin nyt tehtyä toisin. Kilpailu on todella erilainen, kuin PT-skabat. Matka on reilusti pidempi ja tiukaksi tehty kilpailuaikataulu pakottaa pitämään koko ajan vauhdin päällä. Tämän vuoksi mm. rinkan painon merkitys nousee valtavaksi (rinkat punnittiin maalissa, meidän painoivat 16,5 ja 18,5 kiloa, kärjen rinkat painoivat n. 6 kiloa…). Tehtävätkin ovat hieman erilaisia, kuin mihin PT-skaboissa on tottunut. Mm. Perhosten toukkien ruokavaliot eivät oikein olleet hallussa.. Lopputuloksissa olimme 90. (maaliin tulleita partioita 112). Sijoitus jäi siis melko vaatimattomaksi, mutta tällä kertaa matkaan lähdettiinkin vain kokemusta hakemaan ja selviämään läpi reitistä. Ehkä sitten ensi vuonna tulostavoitteitakin.. Jokatapauksessa reissu oli hieno ja suosittelemme kilpailuun osallistumista muillekin metsäveikoille! Lisää juttua kisastamme on tulossa seuraavaan MV-sanomien numeroon. (Kuvassa Ilkka sammuttaa tehtävärastilla palavaa rasvakattilaa sammutuspeitteellä. Ville seuraa suoritusta taustalla.)

Smuglaus , syys-SM-kilpailut Kirkkonummella 4.-5.10.03
33. sija, mukana JBj, JLa, VPe
Smuglaukseen lähdettiin parantamaan viimevuotista suoritusta, mutta sijoitus jäi juurikin samaksi kuin viime vuonna. Kisat olivat hyvin järjestetyt ja tehtävät enimmäkseen mukavan partiomaisia. SM-kisoiksi reitti oli jopa melko lyhyt ja helppo. Erityisesti kisoissa oli positiivista yörasti hyvine tehtävineen. Yörastilla olikin jaossa peräti 34 pistettä! Meidän heikoksi kohdaksi paljastui jälleen kerran suunnistus, sekä muutaman ennakkoon vihjatun tehtäväaiheen opettelematta jättäminen. Hyvin sujuivat jälleen kätevyysrastit sekä ruokarasti.
Metsäveikoista oli peräti kolme vartiota mukana! Kisaveikot, Imu ja Fiasko. Loistavaa!!!
Imu: 41. sija (harmaa sarja)
Fiasko: 14. sija (punainen sarja)

Pässitys , EPP:n talvimestaruuskilpailut Ilmajoella 6.-7.3.2004
4. sija, mukana JBj, JLa, VPe
Vartiomme ensimmäiset talvikisat sujuivat kunnialla läpi. Tosin sijoitus jäi vaatimattomaksi. Kisat olivat kokonaisuudessaan hyvin järjestetyt ja tehtävissä oli mukavia uusia ideoita. Ja kun kelikin oli koko viikonlopun täydellinen, niin kisaamisesta todella nautti. Jälleen kerran olisi vaan toivonut EPP:n alueelta löytyvän edes muutama kilpailuista innostuva vartio lisää. Ennakkotiedoista poiketen talvi-SM-kisat jäävät tällä kertaa väliin työ- ja opiskelukiireiden vuoksi.

kisaveikot3 LI Leon Lenkki , kansallisen tason pt-kilpailu Kangasalla 15.-16.5.2004
26. sija, mukana JBj, JLa, VPe
Lenksa tarjosi uusia kokemuksia mm. etenemismuodon kautta. Soutuveneellä liikkuminen pt-kisoissa oli kaikille meille uutta, mutta totesimme vesillä liikkumisen olevan mukava ja melko kevyt etenemismuoto. Ainakin kun säiden haltia suosivat ja tuuli pysyi rauhallisena, eikä vettäkään juuri satanut. Muutenkin kisat olivat hyvin järjestetyt ja tarjosivat haasteellisia ja mukavia tehtäviä. Sijotuksemme tosin jäi melko vaatimattomaksi, mutta oli pisteissä muutama mukava yllätyskin. Erityisesti suunnistuksessa on tapahtunut viimeinkin edes jonkinlaista kehitystä, sillä emme jääneet nollille! Myös kirin pisteet ilahduttivat. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun saimme kiri tehtävästä täydet pisteet. Mukana kisassa oli myös Toimenpojat kokoonpanolla EAh, KHi ja TeHa. Toimenpojat sijoittuivat komeasti 13:sta. (Kuva yörastilta. Takana vasemmalla Juuso ja oikealla Ville. Aivan vasemmassa reunassa näkyy Jussi Trangian ääressä. Kuvan ottaja: Iina Laitinen, RoTy, Häme)

Paluu juurille , EPP:n syysmestaruuskilpailut Vaasassa 11.-12.9.2004
mukana JBj, JLa, VPe, ILa…
Näiden kisojen tulosluettelosta ei Kisaveikkoja löydy, sillä tällä kertaa oli Metsäveikkojen vuoro järjestää kisat. Sen sijaan kaikki Kisaveikkojen jäsenet toimivat järjestelyorganisaatiossa vastuutehtävissä. Vuoden projekti huipentui kisaviikonloppuun, jota säidenhaltijakin suosi tarjoamalla lauantaille parhaan mahdollisen kisakelin. Kisojen järjestäminen oli hieno ja Todella opettava kokemus. Nyt saamme taas ainakin hetkeksi keskittyä itse kisaamiseen.
Ennakkotiedoista poiketen SM-kisat jäävät tänä syksynä väliin.

Hamina , EPP:n talvimestaruuskilpailut Pietarsaaressa 5.-6.2.2005
3. sija, mukana JBj, VPe, I. Larimo
Säänhaltiat eivät oikeen suosineet talvikisaamista, mutta huolimatta lauantain vesisateesta päästiin kisoissa juuri ja juuri etenemään hiihtämällä. Tosin sukset eivät välttämättä ihan joka hetkellä varsinaisesti helpottaneet liikkumista. Itse kisat olivat hyvin järjestetyt ja tehtävistä löytyi muutamia erinomaisia ja tuoreita ideoita. Sijoituksessa pääsimme minimitavoitteeseemme. Tehtävistä erityisesti suunnistus sujui tasoomme nähden kohtalaisesti. Pahoja mokia sattui erityisesti ruokatehtävissä, joissa ajoitus ongelmat, sekä kotiin jäänyt pakki veivät pisteet käytännössä nolliin. Juuso ei työesteiden takia päässyt näihin kisoihin, joten Ilkka Larimo teki debyyttinsa Kisaveikoissa.

Kontio , syys-SM-kilpailut Turussa 1.-2.10.2005
31. sija, JBj, VPe, EAh
Piirin syyskisojen jäätyä joukkueen kaataneen flunssa-aallon takia väliin suuntasimme innolla Turkuun testaamaan jälleen kerran valtakunnallista tasoa. Juuso ei tällä kertaa kisoihin päässyt, joten kolmantena vartiossamme kisasi Eero Ahonen. Erinomaisesti sujunut lähtötehtävä toi mukavasti intoa heti kisan alkuun ja lauantai päivän rastit sujuivatkin ilman suurempia mokia, muutama kätevyys erittäinkin hyvin. Lauantain reitti oli yllättävän lyhyt ja saavuimme yörastille reilusti ennen pimeän tuloa. Tai siis Jussi ja Eero saapuivat, Villen suorittaessa excursiota Turun terveyskeskukseen. Kohtuu ajassa saimme kuitenkin koko vartion taas kasaan ja yörastitehtävätki sujuivat mukavasti. Sunnuntain reitti jatkui hiukan erikoisesti vesibussikyydillä naapurikunta Naantalin puolelle. Idea oli sinänsä ihan hyvä, mutta toteutus meni hiukan vesibussin odotteluksi.. Sunnuntai sisälsi vielä niin meille vahvoja kätevyys tehtäviä, kuin vähemmän vahvan suunnistuksenkin. Ja ylityskin tuli Eeron suoritettua kaikki vaatteet päällä uimalla. Kokonaisuudessaan kisoista jäi mukava fiilis, vaikka sijoituksessa tavoitteista hiukan jäätiinkin. Jälleen kerran erityisesti suunnistus tehtävät tiputtivat sijoitustamme reilusti.

Oi Niitä Aikoja , EPP:n talvimestaruuskilpailut Kannuksessa 18.2.2006
4. sija, mukana JBj, JLa, VPe
Piirin talvimestaruudet ratkaistiin tällä kertaa Keski-Pohjanmaan Partiolaisten talvikisojen yhteydessä. Tosin harmaassa sarjassa ei K-PP:n vartioita ollut. Kisa oli myös aiemmista vuosista poiketen päiväkisa kaikille sarjoille. Koska reittikin oli lyhyt oli kisa todella kevyt päiväretkimainen pyrähdys. Sijoituksissa pääsimme minimitavoitteeseen välttämällä jumbosijan. Kärkikolmikon vauhdista tipuimme suunnistuksessa, johon totesimme hetken pohdinnan jälkeen turhaksi edes lähteä. Metsäsuksilla kun ei ladulla pärjää vauhdissa luistelusuksille.

Kierros kaikille , EPP:n syysmestaruuskilpailut Ähtärissä 23.-24.9.2006
4. sija, mukana JBj, JLa, VPe
Perinteiset piirin syyskisat kuuluivat tänäkin syksynä kilpailukalenteriimme. Tunnettuina kisaajina ähtäriläiset saivat järjestettyä meille kelvot kisat. Johdimme kilpailua aina, meidän kannalta harmilliseen, ylläritehtävään eli lähes yörastille asti, mutta kisakunto ei vielä riittänyt puristamaan voittoon asti vaan kohtalona oli valua toisen päivän aikana aina neljännelle sijalle asti. Sijoitus jäi hieman harmittamaan, mutta positiivista oli hyvin menneet suunnitukset ja parhaat pisteet käytöksestä! Kokemus on kuitenkin selkeästi tuonut varmuutta tekemiseen ja pienellä petrauksella sekä säkällä se voittokin vielä irtoaa.
Onnittelut harmaan sarjan voittaneelle Saumalle ja hopeaa punaisessa sarjassa napanneelle Team Fendarille.

Karhunkierros VIII , syys-SM-kilpailut Säkylässä 21.-22.10.2006
31. sija, mukana JBj, JLa, VPe
Kisat sujuivat rutiinilla huolimatta lähes historiallisen surkeasta kelistä (koko kisan ajan satoi vettä ja lämpötila oli 0 – +2 C), mutta jostain syystä meiltä puuttui todellinen yrittäminen. Kisat olivat toimivat, ihmetystä herätti kaikista kätevyyksistä puuttunut maksimiaika, joka aiheutti muutamien vartioiden myöhäisen saapumisen yörastille. Kisa käytiin Porin Prikaatin harjoitusalueella Villelle erittäin tutuissa maastoissa. Liika itsevarmuus ”tutussa” (muutamassa vuodessa unohtaa yllättävän paljon) maastossa suunnistamisessa (yhdistettynä miljoonaan kartassa näkymättömään ajouraan) johti suunnistamisessa muutamiin haparointeihin, joka huipentui harhailuun viimeistä rastia etsiessä, mutta kaikki löytyy ajallaan..

Lajinsa viimeinen , EPP:n syysmestaruuskilpailut Kurikassa 15.-16.9.2007
4. sija, mukana JBj, VPe, I. Larimo
Piirin syyskisat kisattiin tällä kertaa Kurikassa mukavissa maastoissa ja hyvin vaihtelevassa säässä. Juuso oli estynyt saapumasta kisoihin, joten vahvistuksena Kisaveikoissa esiintyi jo toista kertaa Ilkka Larimo. Kisat olivat hyvin järjestetyt ja tehtävät mukavia. Vartioita oli koko kisoissa paljon ja harmaan sarjan tasokin oli poikkeuksellisen laaja ja kova, joten olimme tyytyväisiä neljänteen sijaan. Erityisesti tietysti lämmitti Sauman jättäminen taaksemme kirkkaalla 2,7 pisteen erolla..
SM -kisat jäävät tänä syksynä ensimmäistä kertaa pitkään aikaan väliin opiskelu- ja työkiireiden vuoksi.

LV Leon Lenkki , Kansallisen tason pt -kilpailu Kangasalla 17.-18.5.2008
20. sija, mukana JBj, JLa, VPe
Pitkästä aikaa onnistuimme kaikki raivaamaan toukokuussa viikonlopun kisoille ja pääsimme Lenksaan original -kokoonpanolla. Päätimme heti alusta lähteä kisaan rennolla asenteella ja sillä linjalla pysyimme. Tosin sunnuntaina homma muttui ehkä jo hiukan liiankin rennoksi. Mutta kisat tuli mentyä läpi, eikä viimeiseksikään jääty. Tehtävien puolesta kisat tarjosivat mukavia uusia ideoita. Meidän suoritusten huipennus oli jälleen kerran, kiitos Jussin, ruoka. Niin hyvää Mustaamakkaraa ja Sacher -kakkua ei saa edes Tammelan torilta, eikä Tampereen kaupunginteatterin väliaikaravintolasta. Harmaaseen sarjaan osallistuivat myös Toimenpojat, sekä Team Fendari, joista molemmat sijoittuivat loistavasti 10. joukkoon.

Torppa 2008 -koekisat, 2008-syys-SM-kilpailujen koekilpailut Pietarsaaressa 24.-25.5.2008
mukana JBj, VPe, ILa
Testasimme SM-kisojen reitin, tehtävät ja läpimenon muutenkin koekisoissa. Hiottavaa oli, eli testauksesta oli hyötyä, mutta kokonaisuudessaan järjestelyt vaikuttivat lupaavilta.

Torppa 2008 , syys-SM-kilpailut Pietarsaaressa 4.-5.10.2008
mukana JBj, VPe, JLa, ILa
Järjestävän piirin (tai alueen) edustajina emme päässeet kisaamaan, mutta erilaisissa järjestelytehtävissä olimme mukana.

Tulevia skaboja:

Kisälli 09 , PP:n syysmestaruuskilpailut Jurvassa 12.-13.9.2009
mukana JBj, VPe, ILa
Perinteiset piirin syyskilpailut ovat taas vuoden tauon jälkeen ohjelmassa. Viime vuonna kun SM-kisojen järjestelyvastuu sotki omaa osallistumista. Piiri tosin on välilä vaihtunut, eli ensimmäistä kertaa osallistumme Pohjanmaan Partiolaisten kilpailuihin.
Tavoitteena ei luonnollisesti voi olla mikään muu, kuin piirin mestaruus. Varsinkin kun harmaassa sarjassa vartioita on valitettavasti ainoastaan kolme kappaletta. SM-kisoihin lähtö on sen sijaan vielä auki erinäisten työ yms. esteiden vuoksi.